Kusipäät, uhrit ja pyrkyrit

Kansallisen epäonnistumisen päivänä minä olen löytänyt totuuden.
Ihmiset kokevat paljon ja tekevät paljon. Ihmiset ovat kauniita kokonaisuuksia ja sieluja ja mitä vielä. Mutta emme voi paeta näitä kolmea ominaisuutta:


1. Kusipää
2. Epäonnistuja/Uhri
3. Pyrkyri/Mielistelijä


Mietin ensin hahmolistaa - millaisia ihmiset voisivat pokemon-hahmoina mielestäni olla. Tarkoitus oli värittää kaikki kyynisyydellä. Kolmen ensimmäisen jälkeen en keksinyt enää niiden kanssa tasavertaisiksi nousevia ominaisuuksia. Loput olivat kuin alatyyppejä edellisistä. Riemastuin, kun tajusin, että nämä kolme ovat kuin arkkityyppejä, ihmisen typeryyden kulminoitumia, jotka tänä upeana, nihilistisen elämänasenteen hyväksyvänä päivänä esittelen.

Erittäin olennaista (niin olennaista etten haluaisi edes kirjoittaa siitä erikseen!) on se, että kaikki ihmiset kantavat jokaista näistä tyypeistä sisällään. Voin olla kusipää kaveripiirissäni, epäonnistuja rakkaussuhteissa, pyrkyri anoppini keittiössä. Jos et löydä yhtään ominaisuutta itsestäsi miltään elämän osa-alueelta, minä väitän, että sinä olet itsepetoksessa elävä hupakko tai et muuten vain pidä tavastani kirjoittaa. ;) Tämän on tarkoitus olla nimenomaan hupaisa mutta hyödyllinen kartta ihmisille ominaisista asenteista.

1. Kusipää

Kusipää on onnistumisistaan hurmioitunut ihminen, jonka ei ylivertaisuutensa vuoksi tarvitse sosiaalisessa elämässä noudattaa samoja koodistoja kuin muiden. Hänen ei tarvitse miettiä väistämistä, kun hänen edestään väistytään. Hän on mitä on, eikä  hänen siksi tarvitse pokkuroida tai pyydellä turhaan anteeksi olemassaoloaan. Kusipään läsnäolo tuo tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kaivattua intensiteettiä, sillä hänen riippumaton asenteensa stimuloi ja herättää erinäisiä reaktioita ja mielipiteitä kanssaihmisissä. Reaktiot vaihtelevat ääripäästä toiseen, mutta yleisin niistä on kateus. Kusipäisyyttä esiintyy eri tasoisena paitsi volyymiltään ja laadultaan, myös sen suhteen, kuinka hyvin kusipää tiedostaa ja tiedostamisen jälkeen hyväksyy olevansa kusipää. Keinoja tämän ominaisuuden peittelemiseen on yhtä paljon, kuin on keinoja puuttuvan kusipäisyyden teeskentelyyn. Mutta pyrkyreistä puhun lisää myöhemmin.

Kusipää ei suinkaan ole väärässä uskoessaan olevansa ylivertainen. Hän ottaa anteeksi pyytelemättä sen mikä hänelle kuuluu, ja muut katsovat häntä reagoiden kukin tavallaan. Olennaista on, että hän on huomionarvoinen toimintansa näennäisen poikkeuksellisuuden vuoksi. Se, onko kusipään toiminta eettisesti hyväksyttävää, riippuu aina tilanteesta. Kusipää on henkilö, joka on tehnyt töitä asemansa eteen. Hän on osoittanut olevansa poikkeuksellisen kyvykäs, ja siksi hänen liikkeitään seurataan. Hän osaa ehkä kantaa vastuuta, ymmärtää prosesseja ja kaavoja, tai saa ihmiset rentoutumaan flirtillä, vitseillä, tai yllättävällä käytöksellä joka rikkoo epäonnistujien luomaa ja pyrkyrien noudattamaa sosiaalista koodistoa.

Riippumatta tekojensa laadusta tai määrästä kusipää itse joutuu lopulta kantamaan vastuun teoistaan. Moni onnistuja on päätynyt "yhessä russauksessa" epäonnistujaksi, koska on kokenut inhimillisen kohtalon; rakastunut itseensä niin auttamattomasti, että onnistumiset ovat päättyneet. Onnistumiset päättyvät vain silloin kun ja vain siksi että, kusipää muuttuu ihan perinteiseksi, ihka aidoksi KusiPääksi, joka oman erinomaisuutensa vuoksi on sokaistunut ja kuuroutunut elämän tosiasioilta. Tällöin hän ei enää havainnoi selkeästi kohtaamiaan tilanteita ja haasteita, ja siksi hän ei toimi yhtä älykkäästi kuin ennen.

Kunnia on katoavaista, koska se on ansaittava aina uudelleen ja uudelleen uusista haasteista selviämällä. Ihmiset etsivät joukostaan johtajatyyppejä, jotka tekevät rohkeita valintoja ja toimivat näin esimerkkeinä muille. Mutta kusipää, joka ei millään tavalla ole hyödyksi, putoaa arvopalliltaan hyvin pian. Kerran kusipään kruunua ansiokkaasti kantanut kuitenkin usein muistetaan, ja häneltä odotetaan lisää. Ihmiset eivät halua myöntää katsovansa ketään ylös päin, joten kusipään on turha odottaa suoria ihailun osoituksia varsinkaan kusipäisyyden alkuvaiheissa. Sen sijaan arvonimen kusipää hän saa heti, kun joku on tarpeeksi kateellinen hänelle tai surullinen siitä, ettei kusipää  halua häntä elämäänsä.

Kaikki ihmiset haluaisivat olla voittajia ja onnistujia. Alakulttuurityyppi sanoo ketjut kilisten halveksuen että "no en vitus haluu olla mikää Cheek-pelle!" mutta yrittää silti omalla alallaan olla uskottava ja jotenkin erikoinen. Ainoastaan reviirin koko vaihtelee. Harva myöntää haluaan, koska heidän tuntemansa esimerkit näennäisen voittamattomista onnistujista ovat enimmäkseen "ärsyttäviä kusipäitä".

Onnistuessaan elämässä ihminen tulee aina kohtaamaan jonkun, joka pitää tai saattaa pitää häntä kusipäänä. Ihmisiä sekä heidän huonoja päiviään on niin monenlaisia. On lopulta helpointa hyväksyä oma kusipäisyytensä sen volyymista riippumatta, jolloin ei enää tarvitse miettiä, kuka ajattelee ja mitä.

Kun kusipää hullaantuu itsestään tai asemastaan niin, että alkaa kiinnittää huomiota ulkoisiin seikkoihinsa liiaksi, falskius alkaa jäytää hänen uskottavuuttaan. Hän ehkä kantaa itseään ylpeästi, mutta hikoilee ja ahdistuu, jos yksityiskohtia olemuksessaan on pielessä. Hänen toimintansa keskittyy sen säilyttämiseen, mitä hän on saavuttanut, ja näin hän muuttuu kusipäästä eräänlaiseksi itseispyrkyriksi. Tällainen muka-kusipää kerää ympärilleen paljon pikkupyrkyreitä, koska hänen toimintansa keskittyy sen todisteluun, että hän ei ole menettänyt kruunuaan, toimintansa ydintä, joka kerran teki hänestä oikeutetun kusipään.

Kusipään kannattaa siis osata ajatuksissaan luopua asemastaan. On hyödyllistä osata epäonnistua oikein. Kestävä kusipäisyys on sellaista josta paistaa inhimillinen erehtyväisyys vapaasti lävitse, sillä silloin kanssaihmiset kokevat kusipään rehellisesti rakastettavana ihmisenä, ja päästävät irti kateudestaan helpommin. Kusipäitä kohtaan koettu epäluuloisuus on tarkoituksenmukaista juuri siksi, että falskeja kusipäitä on niin paljon. Inhimillisyydellään kusipää ansaitsee paikkansa myös ystävänä, eikä vain etäisenä asemansa hallitsijana.

2. Epäonnistuja, uhri

Epäonnistuja luulee olevansa huono kaikessa ja epäonnistuvansa aina yrittäessään, mutta totuus on, että hän harvoin yrittää tosissaan, koska ei halua epäonnistua. Hän on välttämättömän välttelyn kuristavaan kierteeseen joutunut ihminen, joka haluaisi olla enemmän kuin viitsii.

Epäonnistuja kirjoittelee verkkolehtien uutisiin kommentteja siitä, kuinka kaikki päättäjät ovat kusipäitä ja kiusaa keskustelupalstoilla häntä itseään muka ajattelemattomampia keskustelijoita. Hän haluaa olla paras, ihailtu ja uskottava, mutta ei suostu olemaan kuten "se kusipää", joka joskus muovasi hänen käsityksensä menestyneestä ihmisestä. Usein kyseessä on kouluajoilta joku jonka ystävä olisi halunnut olla hetken, ennen kuin torjumisesta johtunut häpeä ajoi muka perusteltuun inhoon. Tätä inhoa sitten epäonnistuja perustelee niin kauan, että hän ymmärtää kusipäänkin olevan vain ihminen.

Epäonnistuja ei välttämättä ole lainkaan hyökkäävä tai aggressiivinen. Ominaisuuden toisessa ääripäässä ovat katkeroituneet marttyyrit. Heidän tyylinsä kiusata kanssaihmisiä on suoran nälvimisen ja pätemisen sijaan heidän koskematon, jopa pyhä onnettomuutensa sekä epäsuorasti syyttelevä vihjailu siitä, miksi he eivät ole onnellisia. Joku oli joskus ilkeä, lapsuus oli vaikea, puoliso ei täytä odotuksia, kalja oli kallista.

Tällainen passiivis-aggressiivinen epäonnistuja ei varsinaisesti syytä ketään, vaan hiljaa levittää kateuttaan muihin ihmisiin korostamalla elämän kurjia puolia suostumatta ottamaan vastaan tarjottua lämpöä ja piristysyrityksiä.  He katselevat apaattisina maahan tai haikeana ulos ikkunasta ja vakuuttavat yrittävänsä suhtautua asioihin "kaikesta huolimatta" positiivisesti, jättäen kanssaihmiset hämmentyneiksi. He ajattelevat: Miksi tuo ihminen ei vain tee asioille jotain! Tai, mikä pahempaa, ajautuvat hänen ajatusmaailmaansa pohtien: "Miksi maailma ei kohtele häntä paremmin!"

Epäonnistujan elinvoimaa perustavanlaatuisesti jäytävä ongelma on Uhri-mielentila. Häntä kohtaan on kenties joskus todellakin tehty väärin, ja hän ei ole saanut hyvitystä. Kyseessä on siis tavallinen, inhimillinen ilmiö - kyvyttömyys antaa anteeksi ja päästää irti haluamastaan hyvityksestä. Tällaisen tapahtuman ei tarvitse olla mitään dramaattista - se voi yhtä hyvin olla läpi ala-asteen jatkunut, vastakkaisen sukupuolen mielenkiinnon puute henkilön epäilemättä mielenkiintoista sielua kohtaan. Uskon puute ja katkeruus on alkanut tehdä työtään ennen kuin tilanne on ehtinyt muuttua, ja täten tie on vienyt kierteeseen, jossa epäonnistuja ei uskalla enää yrittää koko sielullaan. Tästä uskalluksen puutteesta hän sitten syyttää heitä, joiden reaktioita hän pelkää.

Uhrius on sisälle lukittua vihaa, nimeämätön ja kohteeton kostonhalu, josta ei päästetä irti. Se on katkeruutta ja epäonnistumisia ruokkiva oletus siitä, että ihmiset haluavat uhrille pahaa. Tuskaisten kokemusten tuomat tulkinnat ovat luoneet ajatuksen, että minulla ei ole tarpeeksi voimaa selvitä tässä pahassa maailmassa. Tällaista asennetta kantaessaan on turha ihmetellä, miksi elämä on synkkää. Vanha viisaus pätee tässä - niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Sitä mukaa kuin uhri alkaa päästää irti ja antaa anteeksi, hänen silmistään alkaa paistaa pettyneisyyttä autuaampi hyväksyntä ja ilo, jota säteillessään hän luonnollisesti alkaa myös saamaan osakseen.

Ei ole häpeä, että angstista irti päästäminen voi olla pitkällinen prosessi. Jokainen edistysaskel tuo kuitenkin mukanaan mielihyvää ja voimaa jatkaa.

Epäonnistujan vaiheita joutuu jokainen käymään läpi monta, monta kertaa elämässään. On äärimmäisen tärkeää osata epäonnistua ilman liian rankkoja jälkitauteja. Ihminen, joka epäonnistumisensa seurauksena alkaa oireilla vakavasti ja erkaantuu muista ihmisistä, kantaa yleensä salaista ja typerää haavetta olla kaikista paras, riippumaton, koskematon. Katkeruus johtuu usein liian korkeista odotuksista itseä kohtaan. On tietenkin järkevämpää hyväksyä oma vajavaisuutensa ja se, että on hyvä tehdä yhteistyötä muiden vajavaisten kanssa. Kusipäät, jotka vaikuttavat riippumattomilta, harvoin ovat sitä todellisessa elämässään.

3. Pyrkyri, mielistelijä

Jos kusipää ja epäonnistuja ovat tässä kaksi vastavoimaa, jotka täydentävät, provosoivat ja stimuloivat toisiaan, on pyrkyri näiden kahden välissä neutraalina usein lähinnä aikaansa tuhlaava pelle eli tarkemmin kuvailtuna hupaisa pelleilijä, hauskaa pitävä hupsuttelija, liehittelijä, flirtti. Hän ei ole neutraali siinä mielessä, miten neutroni on neutraali atomissa. Sen sijaan hän on niin häilyvä, että vaikuttaa siksi neutraalilta. Pyrkyri on usein epäonnistuja, joka hyväksyy kyvyttömyytensä ja ihailee ehkä salaa, ehkä hyvinkin avoimesti valitsemansa koulukunnan kusipäätä ottaen tästä mallia.

Pyrkyri on oikeasti ihan ok tyyppi. Hänellä ei vain ole vielä selvyyttä omasta intohimon kohteestaan, kohtalostaan tai vastaavasta, jonka tavoittelu ruokkisi hänen älykkyyttään suosiollisella tavalla. Hän etsii vastausta menestyjistä ympärillään, ja yrittää rakentaa itseään löytämisen sijaan. * Hän on menestymisen kemisti, joka vertailee ja mittaa kusipäisyyden eri laatuja, yrittää yhdistellä niistä jonkin "oman jutun", mutta hänen yrityksensä jäävät aina pinnallisiksi ja niiden tuoma suosio ei kanna pitkälle. Hän ei todennäköisesti myönnä hännystelyään edes itselleen, mutta voi saada itsensä ajoittain kiinni tilanteista, joissa on menettänyt henkisen tasapainonsa jonkun tiedostamattaan ihailemansa ihmisen läsnäolon vuoksi.

Pyrkyri siis haluaisi olla kusipää, mutta ei tiedä miten. Ongelma on juuri siinä, että hän yrittää tietää - eli oikoa tiensä menestykseen. Hän luulee, että kusipäät ovat ikään kuin keksineet jonkun kaavan tai löytäneet aarrekartan voiman luo. Ahneutensa tuoman kiireen ja uteliaisuuden vuoksi hän ei huomaa lukea omaa aarrekarttaansa. Hän periaatteessa tietää miten menestyä, mutta ei voi sille mitään, että innostuu aina saamastaan kunniasta niin paljon että ikään kuin laskee innosta alleen ennen kuin ehtii saada kusipään arvonimeä. Hän ehkä tiedostaa pyrkyriytensä ja peittelee sitä, koettaen vakuuttaa itselleen olevansa originelli. Hän halveksuu ihmisiä, jotka yrittävät "olla jotain"; nauraa avoimesti tyylittömille ja typerille, jotka eivät ole hänen mielestään aitoja. Hän on sokea omalle pyrkyriydelleen, ja kompensoi tuskaansa osoittelemalla eri viitekehyksissä pyrkyröiviä.



Mielistelevä pyrkyri on sosiaalisempi versio edellä kuvatusta, itsekseen näpertelevästä pyrkyristä. Mielistelijä ei koetakaan piilottaa pyrkyriyttään ihaillessaan kusipäitä - ei, hän tietää, että yrittänyttä ei laiteta, ja hänhän yrittää. Hän tuppaa illanvietoissa "tuntemiensa" kusipäiden seuraan puhumaan niitä näitä, morottelee ja taputtelee olkapäälle. Usein mielistelijä saa myös lyhyen kohtaamisen aikana livautettua keskusteluun sulavasti hänen valttikorttejaan, joiden toivoo herättävän mielenkiinnon juuri hänestä. Niitä voivat olla hänen tuntemansa ihmiset tai kokemansa asiat tai tekemänsä saavutukset. Hän tahtoo esitellä itsensä mielenkiintoisena ja käyttökelpoisena heille, jotka ovat jo saavuttaneet jotain.


Hän on taitava varomaan - hän varoo kusipään kuplan puhkaisemista ja tämän vuoksi kusipää saattaa pitää hänestä. Mielistelijä vaikuttaa optimistilta jolla on aina hyvää sanottavaa juuri sinusta - hän ui ihmisten liiveihin miellyttävyydellään, koska ei halua ottaa riskiä olla ärsyttävä oma itsensä. Jos mielistelijä pääsee kusipäiden piireihin mielistelemällä, hän voi kehittyä kusipääksi, ja tämä onkin mielistelijän ensisijainen tavoite. Mielistelijä on mukautumisen ja valeasujen mestari, sillä hänen päämääränsä päästä toivomiinsa piireihin välkkyy hänen silmissään, eikä hän koe tuskaa esittäessään itsensä aina tilanteeseen sopivassa valossa.

Pyrkyrin ja falskin kusipään ero on hiuksenhieno. Heidän eronsa on lähinnä asemassa, mutta molempien sisäinen kompastuskivi on kärsimättömyys. Ei ole aikaa kuunnella, avautua ja tunnustella sopivinta tietään, on vain loputtomia tilaisuuksia korostaa itseään ja osaamistaan.

Pyrkyriys on loppujen lopuksi, kuten muutkin kaksi, terve ja eteen päin vievä ominaisuus. Se johtaa epäonnistumisiin silloin, kun oman toiminnan ydin unohtuu joko muita kopioidessa tai itseään ylitsevuotavasti korostaessa - silloin syvempi, henkilökohtainen merkitys hämärtyy ja toiminnalta katoaa yhtenäisyys. Pyrkyri voi kyllä päästä pitkällekin epämääräisten toimiensa avulla, mutta usein nuo tiet vievät vain harhoihin, joita ylläpitävät falskit kusipäät ja itsepetoksessa elävät pyrkyrit. Terve pyrkyriys on sen myöntämistä, että minua kokeneempia ja taitavampia ihmisiä on olemassa ja minun on osattava sekä kuunnella että osoittaa osaamiseni.


* Lisähuomautus kohdasta, jossa pyrkyri rakentaa itseään löytämisen sijaan. Oli vaikea tunkea tätä tekstin väliin rikkomatta rakennetta - oikeastihan rakentaminen ja löytäminen ovat vastavuoroisesti yhteistyössä toimivia keinoja, eikä voi suoraan väittää, että jompi kumpi olisi väärin tai vähemmän tehokasta. Löytäminen on feminiininen tie, "matka sisään", kun taas rakentaminen maskuliininen, toiminnan kautta luotu todellisuus. Joten, hups heijaa, jälleen kerran molempi parempi!



Eilen, kun pasteilin tästä pätkiä joillekin, sain kovin erilaisia kommentteja. Ihmisiä ei kuulemma voi jakaa kolmeen ryhmään. No, entä sitten viiteen, kahdeksaan, kahteentoista? Älkää ottako tätä liian vakavasti, hyvät tyypit.. itse hekottelin kovasti ihmisen säälittävyydelle tätä kirjoittaessani. Kiemurtelitko lainkaan tuolissasi tätä lukiessasi? ;)


Kaikkea hyvää, ja armollista huumoria siihen itsereflektioon

<3 br="br" elina="elina">