Ajatuksien hälinässä

Nyt seuraa mielikuvaharjoitus. 

Pääsi sisällä on monia ajatuksia ja mielipiteitä, jotka ovat joskus hyvinkin kovaäänisiä, töykeitä, töksähtäviä, riiteleviä. Haluat kenties päästä niistä eroon, nousta niiden yläpuolelle, unohtaa ne.

Kuvitteleppa mielikseni nyt pääsi sisältämä hälinä tavalliseksi ihmishälinäksi - tiedäthän, kuten juhlissa tai kouluruokailussa on? Astioiden kilinää, mutinaa ja porinaa on kaikkialla.

Ajatukset on joskus vaikea hiljentää. Ja ne kuulemma pitäisi hiljentää. Lähinnä koska hälinässä on haastavaa keskittyä. Mutta minä väitän, että hälinässä on myös paljon rakkautta ja hauskuutta. Ja että hiljentämisen sijaan voi myös mennä hälinän sisään kokemaan sen hienous.

Joten - Miten olisi, jos antaisit häliseville ajatuksillesi tarkoituksen, hetken leikin?

Kuulet siis hälinää, tuttua hälinää. On ruoka-aika. Pääkoppasi on ruokapöytä, jonka ääressä erilaiset ajatukset kommunikoivat hyvin monenlaisilla mahdollisilla tavoilla. Kuvittele vapaasti erilaisia persoonia, joita pääsi sisäisessä ruokapöydässä istuu, konstailematta ja röyhkeästi mättämässä kapasiteettiasi nassuun. Mitä moukkia - ne vain syövät, sinun energiaasi!

Katsellessasi tätä kulutusjuhlaa, joka energiaasi syö, muistat yhtäkkiä että olet itse tuonut heille leivän pöytään. Olet ajatuksistasi ja asenteistasi muodostuneessa perheessä, tässä hälisevässä joukossa kunnioitettu mutta harvoin huomioitu perheen pää - isä, äiti tai mummo, ei väliä. Sinäkin olet perheen päänä oma persoonasi. Mutta juuri nyt sinä vain katselet hiljaa perhettäsi.

Onko ajatuksiesi joukkio intiimi ydinperhe, kemioitaan sovitteleva uusperhe, vallaton suurperhe, sukujuhla serkkuineen ja lankomiehineen? Älä mieti syntymäperhettäsi nyt liiaksi, vaan katsele sisäistä hälinääsi.

Tunnustele tunnelmaa pöydässä.

Kuinka soljuvaa on keskustelun tai vaihtoehtoisesti hiljaisuuden energia? Hallitseeko joku tilannetta? Mitä muut siitä tykkäävät ja kuinka he reagoivat? Millainen dynamiikka on havaittavissa ja mihin suuntaan se kehittyy? Onko vitsiniekkaa, tosikkoa, entä muita?

Katsele ajatuksiasi saman pöydän ääressä jauhamassa ties mistä. Anna itsellesi lupa mieltyä toisiin ajatuksiin toisia enemmän. Voit antaa lapsellisten ja ärsyttävien ajatusten olla keskenkasvuisia kuten murrosikäisten annetaan olla kärkeviä. Voit katsoa pöydän nuorinta ja antaa hänen olla naiivi ja puhdas. Äkäinen papparainen niin ikään saa rauhassa mutista kirosanojaan, mummo päivitellä ryppyjään.

Tunnustele tunnelmaa mielesi ruokapöydässä, ja huomaa, kuinka jollain tavalla inhoat ja rakastat perhettäsi yhtä aikaa. Naurahda vapaasti ajatukselle - sinä pidät heidät hengissä ruokkimalla heidät, ja he vain ovat omia itsejään eivätkä lainkaan sitä, mitä sinä haluaisit.

Sitten katso itseäsi perheen päänä. Oletko hiljainen ja hyväksyvä, harvoin hermostuva tyyppi? Luja ja huumorintajuton? Retee ja rento, kenties jopa moraalisesti veltto? Opastatko ja johdatko muita aktiivisesti vai annatko vain vihjeitä oikeasta suunnasta?

Olet varmasti yhdistelmä monia eri asioita. Tarkastele kuitenkin, mihin painotut. Oletko väsynyt rooliisi? Kerro ajatuksesi roolistasi ajatusperheellesi ja katso kuinka he reagoivat. Jonkinlainen "shit just got real" -hämmästysefekti on mahdollinen, niin ettei kukaan saa sanottua mitään - eihän tällaisista puhuta kovin usein.

Anna tunnelman hiljalleen muuttua suuntaan, joka tuntuu hyvältä.
Huomaatko, kuinka ajatuksesi ja ennakkoasenteesi ovatkin hyvin... inhimillisiä? Eivätkö ne täytäkin taitavasti paikkansa pöydän äärellä?

Seuraavaa ateriaa varten voit jo pohtia, tarjoatko salaattia (hehän lihovat silmissä!) vai kenties viiniä (koska täti Phyllis on niin hauska yhdenkin lasillisen jälkeen) .. Pitäisikö kerrankin kokeilla, miltä tuntuu siunata ruoka yhdessä (mummo pitäisi siitä)? Entä jos ruuan jälkeen pelattaisiinkin pitkä korttipeliturnaus (pappa on niin hirveän kilpailunhenkinen, että mitähän siitäkin tulisi)?

Perheesi kokoontuu yhteen joka päivä. Usein joku ei pääse paikalle. Mutta perheesi on aina sinun omasi, ja se on juuri sellainen kuin se vain on.

Kannattaa myös muistaa, että silloin kun hälinä käy sietämättömäksi ja tekisi mieli räjäyttää koko sakki taivaan tuuliin -
Voit aina lähteä ulos!