Relax 'n Zemppa Zemppa!

Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla herää, eikä ihan ole kiinni persoonassaan, kaikessa siinä mitä on "minänä" oppinut ja tottunut olemaan päivästä toiseen? Sen hetken, kun saattaa tohkeissaan kommentoida elämää päättömästi tai vähintäänkin todella mielenkiintoisesta näkökulmasta? Minä olen huomannut, että siinä hetkessä on tietoisempi asioiden tilasta "suuremmasta näkökulmasta" , olemus kuin kuplii elämäniloa, kunnes aivot käynnistyvät ruksahtaen pahaenteisesti. Mieleen alkaa tulvia kaikki persoonassa voihkivat vaikeudet, jotka ovat toistuvuudessaan jämähtäneet osaksi mieltä, osaksi minää. Stressaavia asioita putoilee päähän, ja tunteet alkavat kulkea tuttuja reittejään kohti kammottavaa kaaosta.

"Ei! Minä en antaudu tälle pyöritykselle!" Niin ajattelin eräänä aamuna kello 12.00 kun tämä tuttu sykli lähti käyntiin. "Minulla on oikeus nauttia olostani heti aamusta alkaen," mukisin mielessäni, ja painoin torkkua. Päädyin painamaan torkkua kuusitoista kertaa, kahden minuutin välein. Kaksi minuuttia on juuri sopivan pitkä aika siihen, että ehtii hetken ajatella tietoisesti, mutta ei tee sitä liian tavoitekeskeisesti tai vakavissaan koska tietää voivansa solahtaa vielä pehmeään uneen. Kuin hansikas, hetkeksi vain tekevän käden päälle.

Siispä vietin kuusitoista kertaa kaksi minuuttia ajatellen aina vähän vaihtelevan määrän aikaa ennen keskittymiskyvyn karkaamista vehreämmille kummuille. Joka kerta, kun ajatuksieni rinnalle heräsi näitä vihankatkeroisia tunteita itsestäni, kuten "minun pitäisi olla nytkin tekemässä sitä eikä.." tai "en minä kuitenkaan tänäänkään.." - minä hymähdin itselleni, keksin jonkun olantaputusmaisen vastauksen ("noh noh." tai "höpönlöpön!") ja pistin känkkäränkkäni minuutin mittaisille päikkäreille. Joinakin kertoina saatoin nukahtaa, ennen kuin mitään negatiivista ehti livahtaa minuun. Saatoin vaikkapa suunnitella, miten saattaisin tehdä tänään jotain, tai sitten en, ja ilman itsensä sättimistä siirtyä vain toiseen suunnitelmaan, jota sitäkään ei olisi koskaan pakko toteuttaa.

Lopputuloksena heräsin kello 12.30 huomaamaan, että aamunsa voi aloittaa tälläkin tavalla. Tämän jälkeen olen joka aamu herännyt hyvillä mielin, aivan kuin olisin oppinut jotain! Ensimmäistä kertaa viik-- ei, kuuk-- ei, vaan määrittelemättömään mutta kovin pitkältä tuntuvaan ajanjaksoon minä tunnen OLEVANI enkä vain suorittavani. Olen niin kiitollinen!

Kiitollisuudesta puheenollen. Onko tämä nyt jokin enne, kun tälle kesälle ilmestyy niin paljon sormenpäitä kutkuttavia pitkäsoittoja? Kunnon räppikesä on ainaskin jossain määrin tulossa. Puistoillessa on pyörinyt korviin jo pari viikkoa tuoretta lättyä Hannibal & Joku Roti Mafialta. Pariisin Kevään uusi masterpiis on myös ilmaantunut kuin taivaan lahjana juuri nyt, kun sitä eniten tuntuu tarvitsevan. Ei sillä tavalla, että olisin osannut sitä odottaa, mutta kun kuulin levyä ensimmäisen kerran, oli kylmät väreet ja onnenkyyneleet seurana, kun niin paljon meni päähän ne soinnut ja sanat. Se levy aukaisee ja elvyttää. Hengittää.



Hehkuti hehkuti!

Tänään tulee ulos OLLIPA&Funksonien ensimmäinen pitkäsoitto, Laiva lasipullossa. Jos saan taiottua rahaa jostain (ja minähän saan!), menen kuuntelemaan julkkarikeikkaa 45 speekkialiin. Tulee olemaan varmasti aivan suprajuku-ältsin-hyvä meininki. Niillä pojilla on aaina! Sydän syttyy ja myötäkiitollisuus herää, kun nuori osaaminen saa huomiota varsinkin silloin, kun mukana on tuttuja rakkaita ihmisiä, joiden lahjat ollaan porukalla tunnustettu jo vuosia sitten.

Minulla on vahva tunne sydämessäni. Maailma antaa tilaa luovuudelle, enemmän kuin koskaan, ja enenevissä määrin. Uusi renessanssi tulee! Nyt jo puhutaan siitä, kuinka älykkyyttä on monenlaista -- on matemaattista, visuaalista, jopa liikunnallista ja sosiaalista älykkyyttä. Tämä on mielestäni yksi miljoonista merkeistä, että luova tapa ajatella leviää. Se leviää pinnan alla, asenne- ja mielikuvatasolla. Ehkä seuraavaksi huomataan, että sama ajattelumalli pätee myös luovuuteen. Nyt siitä käytetään bullshit-sanaa "innovatiivinen", joka kadottaa rivikansalaisen mielenkiinnosta viimeisetkin hivenet, mutta pian, minä sanon, pian luovuuden itseltään kieltäneet ihmiset tulevat löytämään sen osaksensa!

He huomaavat, että taide on paljon enemmän kuin sisäänpäinkääntynyt baskeripiiri analysoimassa kahta roisketta kankaalla. Ehkä katsovat tapaansa järjestää ahtaat kaappitilat erittäin luovasti. Huomaavat puhuvansa itsensä luovasti ulos orastavista riitatilanteista tai juoksevat läpi tuntemattomien oikoteiden perille asti, luovuuteensa luottaen. Ehkä me alamme vihdoin luottaa luovuutemme voimaan, kun ymmärrämme sen olevan perustava osa ihmisyyttä, eikä mikään sattumankauppainen erityistaito..




Sitä on kaikkialla, luovuutta, ja se on meidän etuoikeutemme, jokaisen meistä! Voi, kun ihmiset vain myöntäisivät olevansa luovia ja taitavia pikkuasioissa, niin pian he huomaisivat olevansa aivan samalla tavalla luovia suuremmassa mittakaavassa. Ja siitä heräävä ilo yhdistettynä vauhdilla etenevän "slow" -liikkeen vaikutuksiin tulee olemaan melkoinen potti. Oikea töytäys ilon ja turvallisuuden tunteille - varmuudelle siitä, ettei ole pakko olla saavuttanut mitään ollakseen onnellinen.

Jotkut keskittyvät lähinnä median antamaan kuvaan asioiden tilasta. Puhun lähinnä kotimaastamme. Oli miten oli, he suuntaavat katseensa uutisiin, näkevät lähinnä lakimuutoksia, tilastoja, poliitikkojen aikaansaannoksia.. He tulevat turhautuneiksi ja vihaisiksi. Sanovat, ettei täällä ole vapautta, ettei täällä saa tai voi elää kuten toivoisi. Hyvin pessimististä ja hyvin jumiuttavaa, tällainen asenne. Se syö ilon omasta tekemisestä ja vie tilaan, jossa herkästi luulee olevansa ohjelmoitu suorittaja enemmän kuin luova mahdollisuus, ja mikä pahinta, ehkä luulee sen olevan kaiken tarkoitus! OK, on totta, että siellä missä päätökset tehdään, eletään vielä vähän vanhassa todellisuudessa, jossa tällainen suorituskeskeisyys on lujassa. Mutta se muuttuu.. Koko järjestelmä. Eikä siihen tarvita mitään väkivaltaista keinoa, se vain.. murenee pois. Luhistuu omaan mahdottomuuteensa, kun yhä useammat huomaavat, ettei elämä eikä ihminen toimi sen ehdoilla. Se vain ottaa aikansa, koska poliittiset rattaat ovat raskaat ja hitaat.

Usein tuntuu, etteivät tällaiset uutis-pessimistit lainkaan huomaa tätä kansan seassa tapahtuvaa, paljon vielä tiedostamatonta muutosta. Toisaalta, mitenpä he voisivatkaan, jos he esimerkiksi ovat harhakuvitelmissaan lukittuina oravanpyörään. Eikä suinkaan välttämättä negatiivisessa mielessä, heidän näkökulmastaan. Jos tyyppi tuntee tietyllä tapaa nauttivansa suorittamisesta, tuntee olevansa näppärä ja onnistunut kansalainen.. miksi luopua jostain, jossa on hyvä? Yhtäkkiä ottaa ja pyllistää sinne, missä on pärjännyt tähänkin asti niin hyvin, varsinkin kun niin moni ei samaan kykene? Tarkoitan tällä mielikuvalla sitä osaa ihmisistä, jotka ovat joskus kovettaneet itsestään joitain puolia, tuntiessaan että niin maailma toimii, ja yhteiskunta. Miltä tuntuu uraohjuksen mielestä nuorten hippien puhe siitä, että järjestelmän tulee murtua? Onhan se ymmärrettävää. Kaikki tsemppi ja lempi meikältä myös heille. Ei oo aina heleppoa, kellään.

Entä sitten ne "isojen salien siat" (nätti termi vai mitä, eh), vallankahvassa riippuvat, ahneet kääkät? Voi kamala, millaisen myllytyksen kohteeksi he joutuvat.. Ajatelkaa sitä sisällä vellovan pelon määrää, jos herää todellisuuteen kultakasan päällä istuessa. Kun sydämessä alkaa joku piipittää, että olisi kaunis teko jakaakin vähäsen.. Sitä itseinhon määrää, joka ahneella ihmisella on edessään siinä vaiheessa, kun hän alkaa puhdistautua ahneudestaan! Huh! Edelleen minä sanon vain että tsemppiä. Armoa ja iloa. Kaikille! Kaikille jotka haluavat ottaa sitä vastaan, eikä vain heille, jotka "hoksasivat jujun" ensimmäisinä!

Voi, minä niin odotan aikaa, kun nämä ympyrät sulkeutuvat ja vastakohdat alkavat ymmärtää toisiaan! Mutta ensin nautitaan tästä hetkestä, kun yhä useammalla polkuani risteävällä on se pilke silmässään, joka kertoo, etten ole yksin ajatuksissani. Luovuus, ymmärrys, rakkaus ja kiitollisuus leviää. Se on vielä vain niin kovin nöyrää ja salaista.. kuin hetki ennen veden kiehumista, kun katsoo kattilan pohjalle, jossa kuplat tärisevät hiljaa odottaen kiehumapistettä..