Something Special

Haluan jakaa teidän kanssa jotain kivaa. :)

Minulla on tekniikka erittäin vaikeisiin hetkiin, kun aivot käyvät ylikierroksilla ja/tai tunteet hyrräävät liiaksi. Umpikujiin, if you will.

Sisäiset ristiriitani helpottuvat, kun annan niille persoonallisia piirteitä ja puhuttelen noiden hahmojen vuoropuhelun kautta itseäni. Edellisessä tekstissä mainitsin, että yksilön voi nähdä ryhmänä. Sillä vaikka olen yksilö, en ole psyykkinen itsestäänselvyys - minussa on monia asioita jotka tahtovat sopia yhteen, mutta eivät oikein tiedä miten.

Se, mikä jakautuneen persoonan häiriössä on hallitsematonta ja tiedostamatonta, voi minusta toimia erittäin hyvänä itsehoitovälineenä. Voi tietoisesti luoda eri rooleja joiden sisällä kokea asioita, joita ei elämässään, minäkuvansa rajojen sisällä koe tai uskalla/halua kokea. Voi väitellä. Voi haukkua ja antaa anteeksi. Voi olla kertakaikkiaan törkeä. Flirttaileva. Säädytön. Lempeä. Lässyttävä. Tekopyhä. You name it.

Otan vain muutaman erivärisen kynän (2 riittää, joskus tarvitsen useamman..) ja alan kirjoittaa. En mieti hahmojen identiteettejä valmiiksi, vaan annan heidän vain olla siinä hetkessä sitä, mitä ulos tulee. Kuvittelen mielessäni heidän äänensävyjään ja muita itseilmaisutapoja kuten kirjaa lukiessa ja usein huvitun heidän inhimillisistä ongelmistaan, vaikka ne alun perin vaivasivat minua! Tämä lienee kokemus ongelman yläpuolelle nousemisesta. Ei se välttämättä ongelmaa poista, mutta tekee sen käsittelemisestä huomattavasti siedettävämpää ja hauskempaa.

Olennaista tekniikassa on, että hahmot rakastavat toisiaan. Ja he rakastavat toisiaan niin paljon, ettei mikään voi järkyttää heidän ystävyyttään. Siksi he voivat käsitellä mitä tahansa asioita, koska he antavat aina toistensa oikkuilut anteeksi.

 Esimerkki.

1: "Saatanan huorat!"
2: "Huorat?"
1: "Huoria vittu koko maailma täynnä, perseennuolijoita ja idiootteja!"
2: "Mistä sinä olet oikein tulossa kun olet noin pahalla tuulella?"
1: "Ei kuulu sulle saatana!"
2: "No kyllä vain kuuluu kun HUUDAT niin HELVETISTI."
1: "Totta. Anteeksi. Olen vain niin kyllästynyt."
2: "Maailma kieltämättä on aika, hmm, nousukasvoittoinen nykyään. Kaikki haluavat menestyä."
1: "Ei menestyksessä mitään vikaa, mutta se teeskentely.."
2: "Rakas. Ihmiset teeskentelevät vain, kun pelkäävät näyttäytyä omana itsenään."
1: "Paskapuhetta!"
2: "?!"
1: "Monet käyttävät sitä tahallaan välineenä päästäkseen korkeammalle muiden yläpuolelle."
2: "Building the ivory tower, honey.."
1: "Exactly."
2: "Tiedätkö mitä?"
1: "No."
2: "Ei ole väärin haluta päästä huipulle. Sinulla on sisäinen ristiriita asian suhteen, kun reagoit noin vahvasti. Olet niin läpinäkyvä että palkinnoksi teen sinulle pirtelön."
1: "Enhän minä--- tai no minä --- tavallaan minä---"
2: "Ananasta vai mansikkaa?"
1: "Molempia?"

<3

Olen todennut tämän dialogimenetelmän loistavaksi keinoksi piristää itseäni, nousta ongelmieni yläpuolelle ja löytää takaisin ratkaisuun johtavalle polulle hyvin tehokkaasti. Avain on antaa mennä. Kenenkään ei tarvitse ikinä tietää. Jos kahden hahmon välinen kiista menee pahaksi ja umpikuja häämöttää edessä, voin aina luoda kolmannen hahmon joka tulee rauhoittamaan tilannetta. Parhaimmillaan minulla on ollut viiden, kuuden hahmon sekasotkuja..

 

Tärkeää on, että he ovat luonnollisia toistensa seurassa. Kirjoittaja on luonnollinen itsensä eikä pelkää sosiaalisten koodistojen rikkomista, tuomitsemista, omaa mieltään - se on tekniikan tavoite. Lopettaminen on joskus haastavaa - kuinka päästä tyydyttävään lopputulokseen, joka ei ole liian lässy ja epärealistinen? Esimerkit löytyvät omista toiveista ja kokemuksista. Ystävien kesken syvällinenkin keskustelu voi päättyä hetkessä ilman sen suurempia selittelyn tarpeita.

Usein päästyäni ongelmani yläpuolelle en enää tiedä mitä muuta kirjoittaa kuin <3. Se tarkoittaa hahmojen välistä yhteisymmärrystä - olen varma että on hirveän terveellistä ilmaista jollain tavalla tuon yhteisymmärryksen syntyminen.

Mielikuvitus kehittyy, kun kuvittelee dialogiin vaikuttavia hetkiä - vaivaantuneisuuksia, havahtumisia, reaktioita, punastumisia, naurun pidättelemisiä. Samalla tämä harrastus muistuttaa elämän monipuolisuudesta ja samalla kehittää ihan vahingossa sosiaalisia taitoja. HOW HANDY!