Vauvvoja ja vitutusta

Olen skannaillut jotain juttuja viime talvelta..

Aistittavissa kaamos. Ens talvena oon päättäny lähteä käymään espanjassa, veronpalautusrahoilla Simon luona kyläilemässä  Ei tunnu missään talvi jos pääsee käymään välissä jossain! Öh..

Eilen, kun oli pimeää ekaa kertaa naismuistiin, tuli hämärät syksyfiilikset. Heinäkuussa. Ilosaarirockikaan ei ole vielä ohi. Jotenkin se silti herkän pohjolan tytön sekoittaa, kun ehtii muutamassa viikossa tottua yöttömään yöhön. Sniff. Onneksi syksy on ihana ja pitkä. Elokuussa on pimeää ja lämmintä. Syyskuussa mahtava ruska, ainakin viime vuosina muistan olleen.. Lokakuussa synkkää, helvetin synkkää ja pimeää. Marras-Joulukuu menee yleensä horroksessa, josta ei muista oikein mitään seuraavana kesänä. Paitsi jos käy jossain! Joululomat on tehty matkustamiseen, se on niin passelin pitkä. 

No, haaveilut sikseen. Nyt puhutaan tosiasioista - sellaisista, jotka tulevat varmasti tapahtumaan, kuten että minä lähden torstaina ilosaareen! Tyhjensin tänään kirpputoripöydän, viikossa tuottoa n. 85 euroa. Ihan kiva, vaikka ei yllä lähellekään parhaita äkkirikastumisiani tällä alalla. Silloin kuin möin ensimmäistä kertaa rojujani, sain lähemmäs 300 euroa kahdessa viikossa. Ekskusee muaa, but what happened?! :< Kirpputorit ovat muutenkin ihan pilalla nykyään. Kaikki vaatteet ovat ylihinnoiteltuja, likaisia kainaloista, nukkaisia, tai muuten vain kauheita riepuja, joista halutaan päästä eroon. Mun pöytä oli tietenkin (ts. ofc) hyvän tuoksuinen ja ihanan monipuolinen varsinkin väriskaalan suhteen. Joo, oikea sateenkaarilaakso se oli, hohtaen kuin keidas siellä harmaan, mustan ja beigen kansoittamalla rytky-aavikolla. Siihen nähden 85 euroa tuntuu pieneltä, mutta minä suhtaudun onneksi asiaan siltä kantilta, että pienetkin ilot ja rahat ovatDKSAOEEE ILOSAARILIPPU MAKSAA 75 EYROA EEEEE ALL IZ GOOD! \o/

Ääritunteesta toiseen - Masentaa mullina, kun kukaan ei ota yhteyttä työharjoitteluun hakemistani paikoista. Eivät edes kieltävää vastausta lähetä. Liekö keskellä kesää vähän huono aika kysellä, dunno. Mutta ärsyttää lähetellä taas uusi satsi maileja.

  Niin, joo, enhän minä ole kirjannut ylös suurta suunnitelmaani. Aion muuttaa Tampereelle, elämänilonsa menettäneiden luvattuun maahan. Kaupunkiin, jossa on kaikkea, mutta mitään ei tunnu olevan liikaa. Nyt vielä kun Tampere hehkuu mielessäni kullanhunajaisena, minun on pian muutettava, ennen kuin joku realismin muoto ryskii tajuntaani ja rusikoi sinisilmäiset unelmani mustelmille.. Khyl, olen päättänyt lähteä, mutta ajoitus hieman häilyy.   Toisaalta toivoisin voivani lähteä kiireettä, järjestellen asiani, Huolella. Yhtäältä haluaisin heittää bensaa lieskoihin pyllyn alla ja lähteä HETI.

Nillimä nillimä, ottaa pattiin. En lähe mihinkään, masennun ja tipahdan päissään patosillalta oulujokeen. Tai sitte vois hankkia tyydyttävän duunin sekä kämpän toivoniemestä, "koska siellä on hyvät näköalat", sitte kyllästyä siihenki, surkutella vieläki tuiran siltojen ankeutta vuodesta toiseen ja surkastua omaan katkeruuteensa. Oikeasti ois ihan järkevää olla pari kuukautta syksystä vielä täällä pohjoisella maankuorella, selvittää viime vuoden kouluhommia kuntoon ja vasta sitten läksiä tunnustelemaan kallioista kasvualustaa.

Kalliolle, kukkulalle
rakennan minä majani 



Meh. Kyse on kuitenkin vain parista kuukaudesta.  Alla havainnollistava esimerkki viime aikaisista tuulista, jotka puhkuu puhtia butt-flameihin. Niillä on nimetkin - Linda ja Aurora, ja ovatkin melkoisia puhaltajia. Ei siis varkaita, vaan, öö, pyllypyromaaneja. Äh..


Ensin kuva viime kesältä. Kahdesta viivasta, joita katsottiin pitkään, usein ja aina uudestaan. Kun tarkemmin ajattelee, jälleen wtf? Kaks informatiivista, punaista rantua, jotka todistaa asioita, mutta ei muuta mitään. Niihin suhtautui kuin Äiti Teresaan paahtoleivässä. Tikun harras hypistely ja epäuskoinen heiluttelu vuorotellen, niiden viivojen edessä huokailu, ihan kuin se vauva olis siellä. If you listen closely enough, you can almost hear the heartbeat :')

Huh, jännä ajatella tuota hetkeä nyt, koska tuntuu kuin se olisi tapahtunut ihan vasta, mutta kuitenkin on tapahtunut hemmetisti tässä välissä. Ihailen Lindaa hirveästi, se handlaa tuon äitiyden jotenkin niin urheasti mutta silti luonnostaan. Mukava muutenki kun on joku muu luotsaamassa tuota äitiyttä, noin niin kuin lähiystävistä alan pioneerina. Oon toisaalta helvetin kateellinen, että se en oo minä!! Mutta ne on vaan hormonit jotka puhuu enkä mää kuuntele niitä. Koko aikaa.

 Ja tosiaan, tuommoinen toukka se neiti Aamurusko on nyt. Tai no, oli alkukesästä. Tuommoiset syömä-kakka-nukkuma-eliöt kasvaa kuulemma vauhdilla.

VAA HERRAJUMALA MITE SULONEN SE ON KATTOKAA MIKÄ VAALIANPUNANEN KARVAPUKUKI SILLÄ ON :--------) Ää wä wä. Äää wäwäwä! Jospa en ajattele vauvvoja tälle yölle enää. Vie vielä yöunet, tämmöset hormoniärsykkeet.. ja vaikkei veis, en halua nähdä unta vauvoista, koska aina kun nään unta vauvoista, ne on joko kuumottavan näkymättömiä, hohtavan sinisiä ja käveleviä, toisinaan vihaisia, verenhimoisia iljetyksiä.

Hnmm.. What whould Jung do? (Vitsailin, mutta löysin itseni kuitenkin googlettamasta Jungin näkemystä vauvasta.. onhan se selkeä arkkityyppi..)

4. The Divine Child is your true self in its purest form. It not only symbolizes your innocence, your sense of vulnerability, and your helplessness, but it represents your aspirations and full potential. You are open to all possibilities. In the dreamscape, this figure is represented by a baby or young child.  

Tää on jotenkin ihan samaa settiä, kuin mistä oon tänne aiemminkin kirjoittanut. Eli jos nään unta taas siitä isopäisestä, ylikasvaneesta vauvasta, joka suu verta valuen ja silmänympärykset mustina oli syöny äitinsä rinnat melkeen irti, what does that make me? Puhtain, todellinen itseni on hullu raatelija. Toisaalta, joskus on sellainen olo, heleposti.

Ai niin joo muuten, kävin Tampereella myös Tulikukan reeneissä oppimassa poitemppuja, valokuvaamassa, ja viettämässä kivaa aikaa.

Bless, sneeze, do what you pleeze,
Elina