Humpdy dumpdy whoo-pe-doo

Puistojameissa 13.6.12 (c) Mikko Huotari

Tänään on Hidria Spacefolkin keikka (hoplaa), ja minä olen menossa hulavanteen kanssa uv-hohtavaksi esitanssijaksi viiden muun tytön kanssa. Joo, kyllä jännittää. Hyvällä tavalla kylläkin, niistä tulee varmasti huiput kemut. Meidän on tarkoitus täyttää tanssilattiaa siihen asti, kunnes keikka alkaa ja lattia täyttyy ihmismassasta. Huh että onkin jännää!

Valmistautuminen vaatii todellista luonteenlujuutta siinä, etten ala katsomaan itseäni peilistä liian kriittisin silmin tai arvostelemaan huuppaustaitojani pikaisen yrittämisen perusteella. Olenhan hemmetin taitava suhtautumaan itseeni toivottoman nolona tapauksena riippumatta siitä, kuinka hyvin muiden mielestä onnistun milloin missäkin. En haluaisi pistää silmään "humpdy-dumpdy" -tyyppisenä, aww-reaktioita herättävänä söpönä aloittelijana! Graaaah!! Tahdon olla valloittava ja sulava! Pahinta tosin olisi pistää silmään tyyppinä, joka naama mutrussa vain vaikeilee. Joten pidän asenteeni, vaikkakin sitten humpdy-dumpdynä.

(Jos on vaikea ymmärtää, mitä tarkoitan humpdy-dumpdyllä, auttaa sananparren lausuminen mielessään rytmikkäänä toistona.. hampdidampdi hampdidampdi.. you get the drift.)

Mutta ei se itsensä nolaamisen pelko ihan tuulesta temmattua ole! Teatterissa esiintyessä sellaisilla asioilla kuin sulavuus ja viehkeys ei ole niin suurta painoarvoa kuin tanssipuolella, ja vaikka teatteripuolella esiintyminen tuntui tulevan hyvin automaattisesti minulta, on tanssissa jotain aivan eriä. On noustava jonkin maallisen inhimillisyyden yläpuolelle, suhtauduttava itseensä eri tavalla. Ei ole tarkoitus naurattaa yleisöä tai saada heitä tuntemaan järkytystä. On tarkoitus tuottaa nautintoa sulavalla, iloisella ja/tai muulla tavalla positiivisella fyysisellä ulosannilla. Ihmisellä jolla on vahva taipumus negailuun ja siitä sikiävään mustaan huumoriin, tämä ei ole minulle aina piece of cake.

Oikeasti odotan iltaa innolla. Joten ei siitä sen enempää.

Lähikaupassani myydään todella paljon luomutuotteita, ai kuinka kiva! Omenat ja banaanit, kahvit ja jugurtit. Luomua saa. Aina ei tietenkään ole varaa valita luomua, mutta esimerkiksi tänään sain sijoitettua onnekseni luomukahviin, joka on niin hyvää, niin hyvää. Kananmunat ovat toinen tuoteryhmä, joissa oikeasti huomaa eron maussa riippuen siitä, kuinka onnellisesta elukasta se tuote on tullut. Ostin aiemmin vapaan kanan munia, mutta olen tottunut hyvälle, nämä eivät nimittäin ole läheskään yhtä maukkaita :/



Sitä paitsi, suhteutan yleensä aina nämä päätökset siihen, että paljonko minä maksan yhdestä siiderituopista terassilla. Viisi euroa. Se on sama hinta, jonka maksoin luomukahvistani tänään. Sitä minä juon koko kuukauden. Niin että cmon.

Löysin tänään myös uimarannan ihan tästä vierestä! Kahlasin vähän, mutta en uinut, kun oli niin aikaista ja vähän vilpoisaa. Mutta pian, pian... Ei ole nimittäin mitään ihanampaa, kuin juosta ensin kesähelteellä naamansa tuskasta punaiseksi, sitten pulahtaa luonnonveteen! Kylmyys ei silloin tunnu yhtään miltään.



Seli seli! Tänäänkin jouduin maanittelemaan itseäni jonkin aikaa ennen kuin pääsin ulos asti. Lenkillä ollessaan muistaa, miksi lenkillä käy. Sisällä muhiessa se unohtuu helposti. Ja minä RAKASTAN muhimista! Facebookkaamista ja kahvia, tunnista toiseen! Elämälläni on merkitys, mutta toimillani ei! Mwahahaha!

Nyt korkkaan luomukahvipaketin ja alan täristen testailemaan uusia musteita, jotka ostamalla tein eilen saamaani valokuvauspalkkaan hyvän loven. Tätä kai mun elämä sitten on, työtä josta saa rahaa jonka voi käyttää siihen että voi tehdä lisää työtä josta saa rahaa jonka voi käyttää.. Woohoo-pe-doo!