Unia
Näin unta, jossa etsin uutta asuntoa.
Sain esittelyn asuntoon, joka oli valtavan suuressa kerrostalossa todella korkealla, ehkä korkeimmassa kerroksessa. Asuntoa meille esitteli rähjäinen huumoriäijä, joka oli kessu huulessa ja siniset työkamppeet päällä. Kerrostalo sijaitsi Kempeleessä zimmarin vieressä, mutta se oli yhtä aikaa höyhtyää ja Tamperetta.. paikka oli muka minulle uusi, mutta tunnistin kauppoja.
Asunto oli sisältä jätetty eletyn näköiseksi - karkkipapereita, suomi-saksa-sanakirja, tyhjä viinapullo, kortteja, lippusia lappusia oli siellä täällä kuin teinin huoneessa. Asunto oli kalustettu valmiiksi, ja jännintä siinä oli, että se oli täynnä mun vanhoja tavaroita, vaikken ollut koskaan asunut siellä. Siellä oli vaikka mitä esineitä, joita olen itse ostanut tai saanut ja antanut myöhemmin Anskulle, jotain Anskunkin ostamia tavaroita oli, ja lisäksi huoneessa oli kaikkia minulle lapsena hankittuja koriste-esineitä ja lamppuja, jotka muistutti minua äidistäni. Niiden vuoksi halusin jäädä asuntoon ja irtisanoa aiemmin hyväksymäni asunnon, mutta näköala kämpässä oli aivan hirveä. Ikkunat olivat suuret, mutta niistä näki vain vastakkaisen kerrostalon ja alla vaanivan asfaltin. Näky huimasi, ja minä mietin miten voisin asetella verhot ettei näky haittaisi..
Linda ja joku toinen puhuivat, että meidänhän piti laittaa sitä ruokaa. Linda siivosi jo asuntoa ja oli touhukkaana, vaikken ollut pystynyt tekemään päätöstä vielä. Päätöstä miettiessäni ja muiden säheltäessä minä uuvuin sängylle makaamaan ja tunsin mahdotonta väsymystä. Mutisin jotain perunoista ja tunsin oloni sairaaksi. Mietin tätä päätöstä hartaasti, ja katselin ympärilleni huoneessa, joka huomaamattani oli muuttunut aika paljon, äitini kädenjälkeä lukuun ottamatta. Tajusin olevani hereillä pikkusiskoni huoneessa, jossa siis nukuin viime yön. En muista, milloin viimeksi uni ja valve olisi sekoittunut noin! Huvittavaa.
Tuon huvituksen mentyä ohi olo oli masentunut, väsynyt ja kyllästynyt. Uuden päivän kohtaaminen on harvoin ollut tällaista, enkä oikein tiedä mistä se johtuu.
Näin myös taas unta, jossa hissi tippui. Yleensä olen selvinnyt noista unista, mutta tässä unessa olin yksin hississä ja olin varma että kuolen. En muista muuta, kuin sen hetken.
Eilen näin unta, jossa olin kai Thaimaassa tai jossain kaukomailla kuitenkin. Olin huoneessa, jossa oli seinässä reikä laavakammioon. Tuota laavakammiota käytettiin ihmisten sulattamiseen - paikallinen hirmuhallitsija heitti sinne ihmiset, joiden ruumiista halusi päästä vaivattomasti eroon. Minä istuin huoneessa, jossa oli kiviseinät ja puisia vempeleitä - ei mitenkään moderni huone. Katselin reikää seinässä, sen takana vellovaa laavaa ja mietin, että tämä täytyy tuoda julki. Pian laavan päällä makasikin mahallaan n.12-vuotias mustatukkainen poika, liikkumatta raajat levällään, naama laavaan päin. Otin kamerallani kuvia, ja poika huomasi minut. Säikähdin vähän, mutta jatkoin kuvien ottamista. Poika nosti kasvonsa, jotka olivat sulaneet pois - kasvot olivat ihoa, eivätkä veriset. Hän ei muuten ollut fyysisesti vahingoittunut. Kuin joka kameran räpsäisystä voimaa saaneena hän lähti kapuamaan minua kohti, mikä oli minusta kammottavaa ja kiehtovaa yhtä aikaa. Huoneeseen kavuttuaan hänellä yhtäkkiä olikin kasvot, ja hänellä ei tuntunut olevan mitään hätää. Hän puhui silmät kiiluen ja pahanenteinen hymy kasvoillaan, että haluaa ulos. Minä jotenkin kammoksuin häntä ja mieleeni tuli kaikkea sellaista, kuin että "entä jos hän kantaa vaarallista virusta, entä jos hänen sulattamisellaan on ihan oikeat perusteet ja minä tuhoan koko ihmiskunnan päästämällä hänet vapaaksi".. Sanoin, että minun täytyy kysyä tästä joltain toiselta, ja lukitsin hänet huoneeseen odottamaan. Ja siihen uni loppui.
Mitä helvettiä nämä unet oikein yrittävät minulle viestiä? Molemmat olen nähnyt juuri ennen heräämistä vieläpä.
Sain esittelyn asuntoon, joka oli valtavan suuressa kerrostalossa todella korkealla, ehkä korkeimmassa kerroksessa. Asuntoa meille esitteli rähjäinen huumoriäijä, joka oli kessu huulessa ja siniset työkamppeet päällä. Kerrostalo sijaitsi Kempeleessä zimmarin vieressä, mutta se oli yhtä aikaa höyhtyää ja Tamperetta.. paikka oli muka minulle uusi, mutta tunnistin kauppoja.
Asunto oli sisältä jätetty eletyn näköiseksi - karkkipapereita, suomi-saksa-sanakirja, tyhjä viinapullo, kortteja, lippusia lappusia oli siellä täällä kuin teinin huoneessa. Asunto oli kalustettu valmiiksi, ja jännintä siinä oli, että se oli täynnä mun vanhoja tavaroita, vaikken ollut koskaan asunut siellä. Siellä oli vaikka mitä esineitä, joita olen itse ostanut tai saanut ja antanut myöhemmin Anskulle, jotain Anskunkin ostamia tavaroita oli, ja lisäksi huoneessa oli kaikkia minulle lapsena hankittuja koriste-esineitä ja lamppuja, jotka muistutti minua äidistäni. Niiden vuoksi halusin jäädä asuntoon ja irtisanoa aiemmin hyväksymäni asunnon, mutta näköala kämpässä oli aivan hirveä. Ikkunat olivat suuret, mutta niistä näki vain vastakkaisen kerrostalon ja alla vaanivan asfaltin. Näky huimasi, ja minä mietin miten voisin asetella verhot ettei näky haittaisi..
Linda ja joku toinen puhuivat, että meidänhän piti laittaa sitä ruokaa. Linda siivosi jo asuntoa ja oli touhukkaana, vaikken ollut pystynyt tekemään päätöstä vielä. Päätöstä miettiessäni ja muiden säheltäessä minä uuvuin sängylle makaamaan ja tunsin mahdotonta väsymystä. Mutisin jotain perunoista ja tunsin oloni sairaaksi. Mietin tätä päätöstä hartaasti, ja katselin ympärilleni huoneessa, joka huomaamattani oli muuttunut aika paljon, äitini kädenjälkeä lukuun ottamatta. Tajusin olevani hereillä pikkusiskoni huoneessa, jossa siis nukuin viime yön. En muista, milloin viimeksi uni ja valve olisi sekoittunut noin! Huvittavaa.
Tuon huvituksen mentyä ohi olo oli masentunut, väsynyt ja kyllästynyt. Uuden päivän kohtaaminen on harvoin ollut tällaista, enkä oikein tiedä mistä se johtuu.
Näin myös taas unta, jossa hissi tippui. Yleensä olen selvinnyt noista unista, mutta tässä unessa olin yksin hississä ja olin varma että kuolen. En muista muuta, kuin sen hetken.
Eilen näin unta, jossa olin kai Thaimaassa tai jossain kaukomailla kuitenkin. Olin huoneessa, jossa oli seinässä reikä laavakammioon. Tuota laavakammiota käytettiin ihmisten sulattamiseen - paikallinen hirmuhallitsija heitti sinne ihmiset, joiden ruumiista halusi päästä vaivattomasti eroon. Minä istuin huoneessa, jossa oli kiviseinät ja puisia vempeleitä - ei mitenkään moderni huone. Katselin reikää seinässä, sen takana vellovaa laavaa ja mietin, että tämä täytyy tuoda julki. Pian laavan päällä makasikin mahallaan n.12-vuotias mustatukkainen poika, liikkumatta raajat levällään, naama laavaan päin. Otin kamerallani kuvia, ja poika huomasi minut. Säikähdin vähän, mutta jatkoin kuvien ottamista. Poika nosti kasvonsa, jotka olivat sulaneet pois - kasvot olivat ihoa, eivätkä veriset. Hän ei muuten ollut fyysisesti vahingoittunut. Kuin joka kameran räpsäisystä voimaa saaneena hän lähti kapuamaan minua kohti, mikä oli minusta kammottavaa ja kiehtovaa yhtä aikaa. Huoneeseen kavuttuaan hänellä yhtäkkiä olikin kasvot, ja hänellä ei tuntunut olevan mitään hätää. Hän puhui silmät kiiluen ja pahanenteinen hymy kasvoillaan, että haluaa ulos. Minä jotenkin kammoksuin häntä ja mieleeni tuli kaikkea sellaista, kuin että "entä jos hän kantaa vaarallista virusta, entä jos hänen sulattamisellaan on ihan oikeat perusteet ja minä tuhoan koko ihmiskunnan päästämällä hänet vapaaksi".. Sanoin, että minun täytyy kysyä tästä joltain toiselta, ja lukitsin hänet huoneeseen odottamaan. Ja siihen uni loppui.
Mitä helvettiä nämä unet oikein yrittävät minulle viestiä? Molemmat olen nähnyt juuri ennen heräämistä vieläpä.
Kommentit
Lähetä kommentti